Paikan merkitys ja kentän rakentuminen etnografisessa tutkimuksessa

Työryhmän 12: Paikan merkitys ja kentän rakentuminen etnografisessa tutkimuksessa (kokoontuu lauantaina)

Pj. dosentti Outi Fingerroos (Jyväskylän yliopisto) oufinger (at) jyu.fi

Käsitteen kenttä olemus on viimeisten vuosikymmenien aikana laventunut merkittävästi. Kenttä ei ole enää fyysinen, kaukana sijaitseva paikka vaan moniääninen ja usein myös monipaikkainen suhde ja tutkimusaineiston muodostumisen prosessi. Kentän rajat määrittyvätkin viime kädessä tutkijan kysymyksenasettelujen, tulkintojen ja etnografisen kirjoittamisen kautta. (Ks. Söderholm 1997.)

Sanakirjamääritys termille etnografia puolestaan juontuu kreikan kielen sanoista ethnos eli 'kansa' tai 'heimo' ja graphia eli 'kuvaaminen'. Tähän mystiseen ”kansojen kuvaamiseen” liitetään tavallisimmin kenttätyö ja kuvaileva kirjoittaminen yhdistettynä laadullisiin tutkimusotteisiin. Nykyään etnografiseen kuvaukseen sisältyy myös akateemisen työkalupakin (ilmaus Päivikki Suojaselta) auki kirjaaminen.  

Työryhmässä käsitteet paikka, kenttä ja etnografia ovat liipasimella. Työryhmässä tullaan kyseenalaistamaan se ajatus, että akateeminen tutkimus aloittaa jossain tutkimusprosessin pisteessä oman, kentästä ja etnografiasta irrallisen elämän. Samalla todistetaan, että etnografialta ei voi akateemisessa tutkimuksessa välttyä.



Esitelmät:  

Korjonen-Kuusipuro, Kristiina

Kenttänä joki ja ihmiset – Etnografinen tutkimus Vuoksen muutoksesta ja sen merkityksestä alueen asukkaille

Vuoksi on 150 kilometriä pitkä joki, joka virtaa Saimaalta Laatokkaan. Vuoksi on suomalaisille merkittävä paikka useastakin syystä. Sen varrella sijaitsi mahtava Kalevalassakin mainittu Imatran koski, jonka pauhu kuului kilometrien päähän. Myöhemmin Vuoksen kosket valjastettiin sähköntuotantoon, ja alueelle keskittyi runsaasti teollisuutta. Vuoksi halkoi Karjalankannasta, joka luovutettiin Neuvostoliitolle talvi- ja jatkosotien päätteeksi. Tuolloin Vuoksesta tuli monille muistin paikka, jota ei fyysisesti enää ollut olemassa. Alueen nykyisille asukkaille Vuoksi on arkipäivää, mutta heillä puolestaan ei ole tarkkoja tietoja paikkojensa menneisyydestä. Siitä ovat kertoneet vain rakennusten kivijalat, satunnaiset löydöt ja merkit maisemassa sekä suomalaiset kotiseutumatkailijat, jotka Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ovat päässeet vierailemaan entisillä kotipaikoillaan.

Esitelmässäni kysyn, mistä tekijöistä muodostuu tutkimukseni ”kenttä”? Onko kenttäni nykyisen Vuoksen rannat ja rantojen kylät ja kaupungit ja näiden asukkaat?  Kuinka muistin paikat tulevat osaksi tätä kenttää? Miten ajallisesti eri kerrostumat vaikuttavat tutkimukseen? Esitelmässäni kysyn myös kuinka etnografia taipuu ympäristön pitkän aikavälin muutosten tarkasteluun? Sen lisäksi pohdin, kuinka itse karjalaisen evakon lapsena koen ja näen menetyksen ja surun, joka edelleen näyttäytyy myös ihmisten ympäristösuhteessa?

 

Esitelmäni perustuu kulttuuriantropologian väitöskirjatutkimukseen, jota teen Oulun yliopiston kulttuuriantropologian oppiaineeseen. Väitöskirjani valmistuu vuonna 2012. 

Ciotlaus, Simona

On crafted fors of presence. An anthropologist engages in geological fieldwork

 

The presentation seeks to bring forth the possibility to think of fieldwork as simultaneously learning experience and process of knowledge production of both anthropologists and geologists. By conducting research both at the geologists’ field-site and at their laboratories, I describe the ways in which inscription devices, fossils, museum displays, documentaries, and wanderings guided by trained geologists produce, transpose, and enact the Hațeg Island, a crucial paleontological habitat in the emergence of Hațeg Country Dinosaur Park in Romania. I argue that the deep past of the Island is to be known in a materially-bound, relational and distributed way through a series of sequences that make the pre-human conceivable. The Hațeg Island is objectified in a direct haptic experience, in which knowing is not simply a question of transfer of information from transmitter to receiver, but rather mediated by complex relations between humans and non-humans. 


Kouri, Jaana

Vaihtuvat rajat, liikkuva kenttä

Lypyrtti on vanha luotsikylä Kustavissa pohjoisen Saaristomeren rannalla. Nykyisin siellä ei kukaan asu ympärivuotisesti, mutta suuri osa alueen kesäasukkaista on aiempien paikallisten asukkaiden sukulaisia tai kesäasukkaita jo useammassa sukupolvessa. Tein kyläläisten pyynnöstä ja heitä haastateltuani kyläkirjan. Ankkuroin tämän kertomusten kokoelman, johon kyläläiset myös itse kirjoittivat, ankkuroin ympäristöhistorialliseen kehyskertomukseen.

Teen samasta aineistosta väitöskirjaa nimellä Kerrottu ympäristö. Olen hyödyntänyt tutkimuksessani muistitietotutkimusta niin lähteenä kuin metodina. Lisäksi olen käyttänyt sekä mikrohistoriaa että ympäristöhistorian monitieteisiä menetelmiä. Olen kiinnostunut merkityksellistämisen prosessista ajan ja paikan näkökulmasta.

Olen tehnyt kyläkirjaa ja väitöskirjaa yhtaikaisesti. Tutkimuksessani korostuu vuorovaikutus niin kylän ja ympäristön, nykyisyyden ja menneisyyden kuin tutkijan ja kyläläisten kanssa. Haasteenani on tämän vuoropuhelun tekeminen näkyväksi niin teorian, menetelmien kuin tulkinnan kirjoittamisessa. Tutkimukseni vaiheissa olen uutena sisäryhmäläisenä – kesälypyrttiläisenä − myös vähitellen paikallistunut kylään.

Miten omat kokemukseni kylässä ja sen ympäristössä ovat ohjanneet minua tutkimukseni teemojen painotuksessa? Miten kyläläisten kanssa yhdessä tuotetusta aineistosta tutkija hahmottaa tutkimuksensa kontekstin? Miten jatkuvassa liikkeessä olevaa merkityksenantoprosessia voi kuvata tai käsitteellistää?